Kasvisruoka kouluissa

Kasvisruoka kouluissa

Varmasti lähiaikoina paljon puhuttanut aihe on kouluruokailu ja tuleeko koulussa olla kasvisruoka tarjolla kaikille. Kasvisruokailu on yleistynyt rutkasti Suomessa ja nykyään on paljon perheitä, jotka ovat jättäneet lihan kokonaan pois ruokavaliosta. Jotkut perheet ovat myös luopuneet kokonaan eläinperäisistä tuotteista. Mutta mitä sitten, kun lapsi lähtee päiväkotiin tai kouluun. Tuleeko koulusta saada kasvisruokaa vai onko vanhemmilla […]

Jatka lukemista

Myös päiväkodit ohjaavat lasta terveellisen ruoan maailmaan

. Terveelliset ruokailutottumukset tukevat pienen ihmislapsen kasvua ja kehitystä, ja ruoalla on siinä suuri roolinsa. Kaikki vastuu ruokailutottumusten opetuksesta ei suinkaan ole ulkoistettu kouluille tai päivähoidolle, mutta tarkoitus on tukea vanhempia ruokakasvatuksessa. Kodin, päiväkodin ja esimerkiksi paikan, josta ruoka tulee, jouheva yhteistyö on suotavaa. Se takaa lapsen onnistuneen ja toimivan ruokakasvatuksen. Päiväkotiruokailu – kuten paljon […]

Jatka lukemista
ruoka

Kouluruoan tärkeys

Mediassa keskustellaan jatkuvasti kouluruoasta ja siitä millaista se on ja millaista sen pitäisi olla. Yleisesti ottaen kouluruoka suomessa on hyvinkin laadukasta ja monipuolista, verrattuna esimerkiksi kouluruokaan muissa maissa. Vaikka kouluilla ei ole varaa tehdä mitään huippu laadukasta ja kalliista raaka-aineista valmistettua ruokaa, on mielestäni suomalaisten koulujen kouluruoka aivan oikealla raiteella. Mielestäni tästä ruoasta lapset saavat […]

Jatka lukemista
Kouluruokailu on sosiaalinen tilanne.

Ruokailuhetken merkitys koululaiselle

Kouluruoka on monelle lapselle päivän tärkein ateria. Ruokailuhetki on oppilaille niin ikään sosiaalinen tilanne, jonka aikana vaihdetaan kuulumisia muiden ikätoverien ja opettajien kanssa. Kyse ei ole siis pelkästään ravinnon nauttimisesta, vaan siinä on useita muita ulottuvuuksia niin ikään. Ruokalassa opetellaan käytöstapoja Jo ensimmäisestä luokasta lähtien nuoria oppilaita ohjastetaan, miten ruokalassa käyttäydytään. Yleisiin sääntöihin kuuluu, ettei […]

Jatka lukemista
franceshcoolfood

Kouluruokailun erot ympäri maailmaa

Kouluruokailu eroaa huomattavasti eri maissa ja kulttuureissa. Suomi on tunnettu ilmaisesta kouluruoastaan ja Japanissa korostetaan kouluruokailun sosiaalista merkistystä. Kehitysmaissa ruokaa ei ole lainkaan, ja Ukrainassa melkein jokainen koululainen maksaa itse lounaansa. Eroja on monia, ja ne kiinnostavat varmasti monia. Suomi ja Ruotsi ovat maailmassa ainoat maat, jossa kouluruoka on täysin ilmaista. Tämä ruoka on saatavilla […]

Jatka lukemista
kouluruokaa2

Tarina erään koulun ideoista kouluruokailujen parantamiseen

Olemme kerran aikaisemmin jo täällä blogissa kirjoittaneet siitä, kuinka paljon kouluruoka maksaa eri puolella Suomea. Jotta teidän lukijoiden ei tarvitsisi lukea läpi kaikkia vanhoja kirjoituksiamme, voimme kertoa muutaman esimerkin myös tässä artikkelissa. Kouluruuan hinta siis vaihtelee paljon ympäri maata, ja esimerkiksi keskiosissa maata kouluissa tarjoiltavan ruuan hinta oppilasta kohden on pieni. Pienin se on itse […]

Jatka lukemista
ala carte

A’la cartea kouluruokailuun?

Olisiko mahdollista että kouluissa aloitettaisiin tarjoilemaan A’la cartea? Tulisiko tämä hirveän paljon kalliimmaksi ja lisäisikö se lasten ja nuorten ravintotietoutta ja innostusta panostaa ruuan laatuun myös aikuisiällä? A’la cartehan tarkoittaa siis sitä, että ruoka tarjotaan ruokalistan mukaan. Tarkemmin sanottuna koko ravintolan koko valikoima on silloin luetteloitu selkeästi menulle hintoineen. Tämä kirjoitus pohtiikin tälläistä ideaa ja koettaa […]

Jatka lukemista
jamie oliver

Jamie Oliver pelastaa Britannian kouluruoan

Suomalaisillekin tuttu Jamie Oliver on yksi Britannian kouluruan uraauurtajista. Oliver on esiintynyt kolmessa eri kouluruokaa käsittelevässä televisiosarjassa: Jamie Oliverin kouluruokaa, Jamie Oliverin paluu kouluruokalaan ja Jamie Oliverin koululaishaaste. Ideana ohjelmissa on ollut, että Oliver yrittää parantaa lasten kouluruokailua ja -tottumuksia Britannian kouluissa. Aina ei ole kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Oliver on myös kehunut Suomen kouluruokasysteemiä. […]

Jatka lukemista
kouluruoka1

Suomalaisen kouluruoan tilanne

Suomen kouluruoan sanotaan olevaan yhtä maailman parhaista, mutta onko totuus kuitenkin toinen? Koko Suomen alueella, kouluruoasta saadaan jatkuvasti valituksia, ja lapset pitävät päivä päivältä vähemmän kouluruoasta. Kouluruoka on enemmän kuin mahantäytettä, se on sosiaalinen tapahtuma, ja samalla myös opetushetki. Lapset saavat viettää aikaa toistensa kanssa, ja oppivat lisäksi terveellisestä ruoasta, ja hyvistä ruokailutavoista, sekä siitä […]

Jatka lukemista
kouluruokavaalit

Kouluruoan ohessa tarjottavat juomat

Tällä kertaa keskustelemmekin hieman siitä, mitä koulut tarjoavat juomavaihtoehdoiksi kouluruokailun aikana ja mitä koulujen tulisi tarjota, jotta lapset ja nuoret saisivat mahdollisimman ravinteikkaan lounaan koulupäivän aikana. Tällä hetkellä tarjolla ovat yleisimmin vesi, maito sekä piimä ja joskus erikoisemmissa tapauksissa, kuten koulun omissa juhlissa, voidaan tarjoilla poikkeuksellisesti myös erilaisia mehuja. Järkikin tosin jo sanoo, että sokeria […]

Jatka lukemista
amerikkalainenkouluruoka

Kouluruoka Yhdysvalloissa

Suomen kouluruokailu on erittäin hyvällä mallilla, ainakin jos verrataan Yhdysvaltojen tarjoamaan kouluruokaan. Tutustuimme hieman tarkemmin siihen, miten USA:ssa suunnitellaan kouluruokailu, ja millaista kouluruokaa lapsille on tarjolla. Yleisesti ottaen, monessa koulussa, ja osavaltiossa tarjotaan lapsille, liian rasvaista ja suolaista, prosessoitua ruokaa. Koluruoan tulisi kuitenkin vastata kansainvälisiä ravitsemussuosituksia ja muita standardeja, joita sille on asetettu. Näin ei […]

Jatka lukemista
ruokalista

Kouluruuan hinta vaihtelee alueettain

Kouluruuan on synnyttävä halvalla, sen meistä tietävät läheis jokainen. Mutta olemmeko tietoisia siitä, että ruokaan käytettävä rahasumma vaihtelee suuresti eri alueittain Suomessa. Karkeasti yleistäen voisi sanoa että Pohjois-Suomessa, Lapin korkeudella oppilaille on tarjolla hinnaltaan korkein ja ehkä myös maultaan ja laadultaan paras kouluruoka. Esimerkiksi Sallan kunnassa käytetään jopa 7,92 euroa ruokailuun per lapsi. Tarjolla voi […]

Jatka lukemista
kasvisruoka koulu2

Voisiko koulussa olla pelkkää kasvisruokaa tarjolla?

Tässäpä hyvä kysymys, jota meidän kaikkien tulisi pohtia. Olisiko mahdollista että suomen kouluissa olisikin tarjolla vain ja ainoastaan kasvisruokaa. Jos asiaa tarkastelee puolueettomasti, olisi asiassa monta positiivista elementtiä. Kasvisruoan valmistaminen on edullisempaa, kenenkään uskonnollinen vakaumus ei estä pelkkien kasvisten syöntiä, kasvisruoka on monipuolista ja maukasta ja kasvisruokaa on helppoa valmistaa niin satokauden kuin myös lähialueen […]

Jatka lukemista

Äitien tekemää ruokaa

Oletko koskaan miettinyt, että on hieman erikoista, kuinka paljon valmisruokia suomalaisessa ruokakaupassa myydään? Oletko ajatellut, että se on jollain tapaa erilaista, kuin monessa muussa maassa? Kun menet esimerkiksi lomamatkalla ruokakauppaan, jossain toisessa Euroopan maassa, saatat pistää merkille, kuinka paljon vähemmän siellä myydään valmiita, tai puolivalmiita ruokia. Etenkin täysin valmiiden, mikrossa lämmitettävien einesten saralla, Suomi on yksi […]

Jatka lukemista
liha

Kouluissa tarjotaan liikaa lihaa

Ympäristöjärjestö WWF:n tekemän selvityksen mukaan, Suomessa on kaupunkeja, joiden kouluissa syötetään lapsille liikaa lihaa. Näihin kaupunkeihin kuului muun muassa Kuopio, Lahti, Tampere, sekä Vantaa. Mukana selvityksessä olivat Suomen kymmenen suurinta kaupunkia. Espoossa, Helsingissä, Kouvolassa, Turussa, ja Jyväskylässä lihan määrä kouluruokailuissa oli taas sopiva, ravitsemussuositusten mukainen määrä lihaa. Kouluruokailun aikana saadaan noin kolmasosa päivittäisestä lihankulutuksesta, joten kaikkien arkipäivien […]

Jatka lukemista
pöytätavat

Tapakulttuuri ja pöytätavat kouluruokailussa

Ruokailu- ja pöytätavat ovat kaikille meille tuttu asia. Kouluruokailussa käytöstavat saattavat olla kuitenkin hukassa enemmän kuin yhdellä oppilaista. Miksi kouluruokailua ei arvosteta niin paljon, että samat käyttäytymissäännöt pätisivät sielläkin? Voiko opettajia velvoittaa vahtimaan ja opastamaan suurta laumaa ruokailevia oppilaita? Pitäisikö koulun ilmoittaa kotiin, jos ruokailussa ilmenee käytösongelmia oppilaan kohdalla useammin kuin kerran? Mitkä olisivat hyvät […]

Jatka lukemista
kouluruokailu

Kouluruokailu – muutakin kuin ravintoa?

Usein jätetään miettimättä, että kouluruokailu on niin alakouluikäisille, kuin vanhemmillekin oppilaille ja opiskelijoille paljon muutakin kuin vain syömistä. Kouluruokailun merkitys on todella tärkeä sekä lapsen kasvatuksen että sosiaalisen kanssakäymisen kannalta. Käymme läpi kouluruokailun vaikutuksia nuoren ihmisen elämään heidän näkökannaltaan, sekä oppimisen kannalta. Lisää kouluruokailun vaikutuksesta lapsen oppimiskyvylle pääset lukemaan aiemmin julkaistusta artikkelistamme. Kouluruokailussa istutaan yhdessä, […]

Jatka lukemista
333333

Kouluruoka, hyvää vai pahaa

  Kouluruoka on pahaa kuulee usein varsinkin teini-ikäisten koululaisten suusta. Tässä kirjoituksessa mietimme onko se oikeasti pahaa vai hyvää ja mitkä asiat vaikuttavat koululaisten mielipiteeseen ruuan maistuvuudesta. Kuitenkin puhumme ruuasta joka kuuluu Suomessa jokaisen koululaisen oikeuksiin päivittäin. Kritiikkiä kouluruuasta on lähiaikoin antanut esimerkiksi lääkäri /vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhuja Antti Heikkilä joka kritisoi kouluruuan olevan samankaltaista moskaa kuin […]

Jatka lukemista
linjasto

Kouluruoan hinta

Eräs asia, josta on ollut erittäin paljon puhetta kouluruokaan liittyen, on totta kai sen hinta. Kouluruoka maksetaan verorahoilla, ja ihimisiä luonnollisesti kiinnostaa, miten paljon tai vähän siihen kuluu rahaa, ja millaisia eroavaisuuksia eri koulujen välillä on. Tänään avaamme hieman aihetta. Miksi ja miten kouluruoan hinta vaihtelee? On yllättävää, kuinka paljon kouluruokailuun laitettavan rahan määrä vaihtelee […]

Jatka lukemista
kasvikset

Lapset ja ravitsemustieto

Tulimme tässä pohtineeksi aihetta, joka koskee kaikkia lapsiperheitä, eli lapsille annettava ravitsemustieto. On tärkeää, että lapset saavat faktatietoa ruoasta ja sen alkuperästä jo pienestä saakka. Maailma on niin täynnä tietoa ruoasta, ja siitä on niin paljon erilaisia mielipiteitä, että monikaan ei enää voi olla varma siitä, mikä oikeasti pitää paikkaansa. Monet lapsille tehdyistä lehtisistä, tai […]

Jatka lukemista



Top