Tapakulttuuri ja pöytätavat kouluruokailussa



Ruokailu- ja pöytätavat ovat kaikille meille tuttu asia. Kouluruokailussa käytöstavat saattavat olla kuitenkin hukassa enemmän kuin yhdellä oppilaista. Miksi kouluruokailua ei arvosteta niin paljon, että samat käyttäytymissäännöt pätisivät sielläkin? Voiko opettajia velvoittaa vahtimaan ja opastamaan suurta laumaa ruokailevia oppilaita? Pitäisikö koulun ilmoittaa kotiin, jos ruokailussa ilmenee käytösongelmia oppilaan kohdalla useammin kuin kerran? Mitkä olisivat hyvät pelisäännöt kouluruokailun käytöstavoiksi ja miten oppilaat saataisiin kokemaan ruokailutilanne sellaiseksi, että siellä käyttäydyttäisiin hyvin ja asiallisesti.

Onko ok kertoa inhoavansa kouluruokaa suureen ääneen ja siirrellä sitä lautasella puolelta toiselle, pahimmassa tapauksessa sotkien ja pelleillen sillä. Täytyisikö opettajien ja vanhempien yhdessä ottaa nollatoleranssi kyseisenlaiseen käytökseen ja yhdessä lähteä ratkaisemaan tätä ongelmaa. On myös oppilaita jotka eivät käy kouluruokailussa laisinkaan, korvaten ruuan lähikaupan energiajuomalla, suklaapatukalla tai lihapiirakalla. Pitäisikö kouluilla olla sääntö joka kieltää koulun alueelta poistumisen koulupäivän aikana. Nämä kaikki ovat hyviä ja aiheellisia kysymyksiä esitettäväksi. Mikä niistä sitten toimisi todellisuudessa, on toinen juttu.

Suomessa kouluruokailulla on niin pitkät perinteet, etteivät nuoret osaa arvostaa sitä tai ajatella sitä etuoikeutena, jota suurimmalla osalla maailman koululaisista ei ole käytössään. Suomessa kouluruoka nimelle on tullut tietynlainen stigma ja vaikka ruoka olisikin hyvää, siitä ei ole coolia pitää. Varsinkin nuorilla yhteisön paine on niin kova, että mitä joukon johtohahmot tekevät, siitä otetaan mallia, vaikkei se välttämättä olisikaan oma mielipide ja kanta kyseiseen asiaan. Vanhemmillakin olisi tässä asiassa peiliin katsomisen paikka, monen vanhemman mielestä on huonoa käytöstä puhua kotona epäkunnioittavasti ruuasta, mutta kouluruuasta puhuminen negatiiviseen sävyyn koetaan poikkeuksetta oikeutetuksi. Tässä vanhempien antama malli antaa lapsen tai nuoren ymmärtää, että on aivan hyväksyttyä inhota ja haukkua kouluruokaa. Lapsien näin puhuessa ja toimiessa, olisi vanhempien tehtävä katkaista negatiivinen ja huono käytösmalli alkuunsa, ennen kuin siitä ehtii tulla toimintamalli, mitä lapsi tai nuori toistaa, ilman että edes periaatteessa tarkoittaa sitä.

Opettajia emme mielestäni voi oikeuttaa tai velvoittaa pitämään huolta kokonaisen luokallisen pöytätavoista. Luokkakoot ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja näin suuren joukon opettaminen päivittäisille käytöstavoille ei ole kohtuullista. Kuitenkin elämän perusasioiden oppimisen tulisi lähteä kotoa ja mahdollisesti vahvistua päiväkoti- ja koulumaailmassa. Eiköhän siis kaikki yhdessä muuteta ajatteluamme positiivisemmaksi kouluruuan, kuin muidenkin asioiden suhteen ja elämästä tulee kaikille huomattavasti helpompaa ja siedettävämpää!

Top