Kouluruokailu on puhuttanut aina, ja erityisesti viime vuosina aihe on ollut pinnalla. Mediassa on keskusteltu kouluruuan laadusta sekä siitä, että peräti kolmasosa murrosikäisistä jättää koulun tarjoaman aterian kokonaan syömättä ja korvaa sen makeisilla. Aiheen ajankohtaisuudesta johtuen päätimme ryhtyä kirjoittamaan kouluruokavaalit.fi-blogia. Sivustollamme käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi maamme kouluissa tarjottavaa ruoka ja sen taso, sekä lasten terveellisen ruokavalion merkitys jaksamiseen. Jokaisella meistä on omakohtaisia muistoja ja kokemuksia kouluruuasta ja kenties omia lapsia tai lapsenlapsia, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti tänä päivänä. Siksi toivomme, että blogistamme on iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle lukijalle.
Suomen koululaiset ja opiskelijat ovat etuoikeutettuja saadessaan opiskelunsa ohessa koulussa päivittäin tarjoiltavan maksuttoman lämpimän aterian, joka auttaa jaksamaan pitkälle iltapäivään. Muualla maailmalla on yleisempää, että oppilaat kantavat lounaslaatikkoon pakatut omat eväänsä kouluun tai ostavat usein epäterveellisiä eineksiä koulun kanttiinista syötäväksi. Meillä Suomessa kouluruokailun taso on yleisesti ottaen hyvä ja kohderyhmän tarpeet on otettu hyvin huomioon. Koulujen pyrkimyksenä onkin tarjota kasvaville lapsille ja nuorille terveellinen, maukas ja ravitseva ateria.
Haluamme sivustomme kautta herättää ajatuksia ja toivotamme lukijamme lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan keskusteluun. Sivustollamme jaetaan esimerkiksi erilaisia kouluruokaan ja -ruokailuun liittyviä muistoja ja faktapohjaisia tietoja lasten suuhygieniasta ja terveydestä yleensä sekä siitä, kuinka kouluruoalla on suuri merkitys lasten hyvinvoinnille. Blogissamme käydään läpi myös erilaisia ruokia, joita tyypillisesti löytyy kouluruokalan ruokalaareista. Klassikkoja ovat tietysti kalapuikot, makaronilaatikko, mantelikala ja pinaattiletut – jotka tosin jakavat mielipiteitä puolin ja toisin. Haluamme myös klassikkoannosten ohella nostaa esille uusia suosikkiruokia, joista nykypäivän lapset ja nuoret nauttivat.
Mikäli sivustomme herättää kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä ja vastaamme enemmän kuin mielellämme viesteihin mahdollisimman nopeasti. Tervetuloa mukaan blogimme lukijakuntaan!