Kevyt ateria ja usein
Olen huomannut suuren vääryyden kouluruoka kulttuurissa. Yksi niistä on se, että tarjolla ei ole aina täysin terveellisiä ruokia. Suomessa onneksi ei tarjoilla kuitenkaan vielä hampurilaisia ja ranskalaisia kuten amerikassa, mutta kuitenkin kulttuuri ja kouluruoka ei ole enää yhtä terveellistä kuin aina ennemmin. Tämän huomaa ja siitä, että tarjonnassa saattaa olla jopa hampurilaisia välillä. Onneksi tarjonnassa tosiaan ei ole vielä ainakaan mitään ranskanperunoita. Nämä voivat olla todella rasvaisia ja lapsi tai nuori väsyy liian rasvaisesta ruokavaliosta. Tämä on myös ennen kaikkea tärkeää sen takia, että he tarvitsevat aina oikeanlaista rasvaa. Terveellisiä rasvahappoja löytyy mm. kaloista. Jos ei kalasta tykkää, voi sitä rasvahappoa ostaa vaikka suoraan kaupan hyllyltä. Kyseessä on tietysti Omega 3, eli kalanmaksaöljy. Tämä on todella tärkeää lapsen kehittymisen kannalta ja erittäin terveellistä siinä samalla. Kalanmaksaöljy on hyvi suosiollista myös aivoille, iholle ja myös sitten auttaa niveliin. Kannattaa tosiaan pistää korvan taakse. Edellisessä artikkelissa puimme vähän netticasino maailmaan ja pelialaan liittyviä asioita. Ajattelin että kerron vielä mitä eilen illalla tapahtui, kun SuomiVegasnetticasinolla kokeilemassa vähän videoautomaattipelejä ja tarkemmin sanottuna jackpotautomaatteja. Sain SuomiVegas sivustolta huikean 100 % ensitalletusbonuksen aina 200 € asti. Sain sen lunastettua suosittelija sivuston kautta. Lunasta itse sama casinobonus klikkaamalla Jackpot linkkiä. Siellä pelailin MegaMoolah peliä ja onnistuin kaapimaan itselleni hurjan 500 € mini jackpotvoiton. Olin todella onnesta soikeena! Näin suuria voittoja tulee harvemmin, mutta kun tulee, niin kyllä se pistää hymyilyttämään! Varat pistin heti kotiutukseen ja ovat tulossa sieltä parasta aikaa! Saa nähdä, saanko varat jo huomenna tai ylihuomenna!