Kouluruokailussa kehotetaan lautasmallin noudattamiseen
Koululla on keskeinen rooli siinä, että lapset oppivat terveelliset ruokailutottumukset jo pieninä. Kannustamalla lapsia noudattamaan lautasmallia voidaan varmistaa, että oppilailla on energiaa jatkaa koulupäivää ja samalla tarjota heille ravitsemuksellisesti tasapainoisia vaihtoehtoja. Lautasmalli kannustaa syömään oikeassa suhteessa hedelmiä, vihanneksia, viljaa, proteiineja, maitotuotteita ja toisinaan syötäviä makeita herkkujakin. Tämän mallin toteuttaminen koulujen ruokaloiden ruokalistoilla on sekä toteutettavissa että erittäin hyödyllistä lasten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.
Mikä on lautasmalli?
Lautasmalli on visuaalinen opas, jonka tehtävänä on auttaa luomaan tasapainoisia aterioita käyttäen neljää ruokaryhmää: vihanneksia, perunoita/viljaa, proteiinipitoisia ruokia ja maitotuotteita.
Lautasmallin mukaan puolet lautasesta tulisi täyttää kasviksilla, kuten porkkanaraasteella, salaatilla tai uunikasviksilla. Perunat tai muut viljat muodostavat noin neljänneksen lautasesta. Perunan sijaan voi syödä esimerkiksi riisiä tai pastaa. Jäljelle jäävän neljänneksen tulisi sisältää joko kalaa, lihaa tai kananmunia. Kasvissyöjä voi korvata nämä palkokasveja, pähkinöitä tai siemeniä sisältävällä ruoalla. Juomaksi aterian kanssa valitaan rasvaton maito, piimä tai vesi. Lautasmalliin kuuluu myös täysjyväleipäsiivu, jonka päällä on pieni määrä kasvirasvamargariinia. Jälkiruoaksi voi nauttia tuoreita tai säilöttyjä marjoja ja hedelmiä. Vaihtoehtoisesti ne (ja maitovalmisteen) voi säästää myös välipalaksi aterioiden väliin.
Miten aikuisen ja lapsen lautasmallit poikkeavat toisistaan?
Aikuisen ja lapsen lautasmallit eivät ruokien osuuksien suhteen juurikaan poikkea toisistaan. Ero syntyy lähinnä annoskokoja vertaillessa, sillä aikuisen tulisi tavallisesti syödä aterioilla lapseen verrattuna enemmän. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuoden 2017 malleissa ainoa ero annoskoon lisäksi on se, että aikuisen aterialle on lisätty yksi leipäviipale lisää. Ikääntyneiden lautasmallissa eri elementtien suhteet ovat hieman erilaiset: kasvislisukkeen, hiilihydraattien ja proteiinin suhde on sama eli yksi kolmasosa lautasesta.
Vaikka tässä kirjoituksessa puhutaankin lasten ruokailusta, on lautasmallin noudattaminen tärkeää myös aikuisilla. Oikein ravittuna mielikin on kirkas vaikkapa vedonlyöntiä varten: https://vakiovihjeet.io/.
Vegaanin lautasmalli
Kouluissa on joskus mahdollisuus myös vegaaniruokailuun. Kokonaan kasvipohjaisella ruokavaliolla olevan lapsen ravintoaineiden saantiin tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Vegaanin lautasmalli koostuu kolmesta osasta. Lautasella tulee olla juureksia, perunaa tai viljaa, kypsennettyjä ja tuoreita vihanneksia sekä palkokasveja. Ateriaa täydentävät marja-, hedelmä-, pähkinä- ja manteliruoat, jotka käyvät myös välipaloiksi. Ruokaan on tärkeää lisätä myös salaatinkastiketta tai öljyä, leipää, vegaanista kasvimargariinia ja vitamiineilla sekä kivennäisaineilla höystettyä kasvipohjaista juomaa.
Miten lautasmalli toimii eri annosko’oissa?
Annoskoko riippuu aina lapsen yksilöllisistä tarpeista. Luonnollisesti mikäli energiankulutus on suurta, tarvitaan suurempia annoksia kuin jos energiankulutus on pientä. Jo pelkästään kasvu vaatii paljon energiaa ja jos tähän yhdistetään vielä aktiivinen liikkuminen, kuluu kaloreita päivän aikana runsaasti. Riippumatta annoskoon suuruudesta lautasmallin noudattaminen auttaa kuitenkin varmistamaan, että ruokavaliosta saa kaikki hyvät ja terveyden kannalta välttämättömät ravintoaineet.
Lautasmalli ohjaa oikeaoppiseen syömiseen
Lautasmalli on yksinkertainen ja tehokas tapa koota ravitsevia ja terveellisiä aterioita. Se on helppo opettaa pienemmillekin kouluikäisille lapsille ja siihen tulisi pyrkiä koulun lisäksi myös kotona aina kun se on mahdollista. Lapsena omaksuttu terveellinen ruokailutapa seuraa ja kantaa todennäköisemmin myös aikuisuuteen.