Muistatko vielä millaista kouluruoka oli?

Kun puhutaan kouluruoasta, monelle varmasti ilmenee jonkinlaisia ”flashbackeja” nuoruudesta. Jotkut hyviä, jotkut hieman huonompia. Monelle on varmasti myös sanat ”kumiperunat” tuttu käsite. Tämä oli valitettavan pitävä fakta, olit sitten yläasteella, ala-asteella, tai vaikkapa lukiossa. Metallisista lämmitysastioista kun noukkii kumimaisia perunoita 10 vuotta putkeen, alkaa sitä ihmettelemään, että ”mitä helvettiä mä oikein syön?”. Tarinalle on kyllä luonnollinen selityskin, sillä nämä kumiperunat valitettavasti ovat halvinta laatua. Perunat ovat täynnä säilöntäaineita, sekä sun muita hömpötyksiä, jotta ne saataisiin säilöttyä mahdollisimman pitkään.

Kouluruoka ei kuitenkaan ollut pelkästään kauheuksia sisältäviä mössöjä, vaan koulussa sai todella hyvääkin ruokaa. Vaikka nuo mainitsemani kumiperunat nyt eivät olleet maailman parhaimpia, eivät ne ravintoarvoiltaan kuitenkin surkeita ollut. Suomalainen kouluruoka on muutenkin rakennettu siten, että se olisi mahdollisimman terveellistä, sekä ravitsevaa. Yksi omia herkkujani kouluvuosinani oli ehdottomasti kalapuikot, kermaviilikastike, sekä nämä perunat! Perunat olivat ihan ok, kun survoit nämä kermaviilin alle.

Jos verrataan esimerkiksi Brittiläiseen kouluruokaan, olemme monta askelta heitä edellä! Olet varmasti kuullut myös yhdestä maailman kuuluisimmasta kokista, Jamie Oliverista? Hänellähän on pitkään jo ollut kampanja, brittien kouluruokaa vastaan. Hän myös demonstroi, miten halvalla saa tehtyä laadukasta, sekä terveellistä ruokaa. Brittiläisissähän kouluissa usein tarjotaan lounaaksi sipsejä, hampurilaisia, pizzaa, sekä ranskalaisia. Nyt monet teistä varmasti ajattelevat että kuinka hienoa tämä olisi, mutta näin asia ei valitettavasti ole. Pidemmän päälle rasvaiset ruoat, kuten hampurilaiset, ovat erittäin haitallisia kehollesi. Painonnousu tietysti päälimmäisenä syynä.

Suomalainen kouluruoka onkin siis sellaista, josta sopii olla ylpeä. Myös sellainenkin seikka on muistettava, että kouluruoka on pääasiallisesti ilmaista! Joissakin lukioissa tai ammattikorkeakouluissa saattaa olla jokin pieni lounasmaksu, mutta pääasiallisesti kaikki on täysin ilmaista sinulle. Tiedän myös monta ystävääni, jotka käyvät lukiossa pelkästään syömässä lounasta. En suosittele tätä siis kenellekään.

Tässä artikkelini myötä sitä oikein itsekin uppoutui koululaisen maailmaan, sillä siitä on jo vierähtänyt tovi, kun olen ollut viimeksi koulun penkillä. Uskon että koulutusjärjestelmä, sekä kouluruoat ovat menneet ainoastaan eteenpäin, sillä suomi tunnetusti pyrkii kehittämään koulutustaan kokoajan. Olisikin hienoa päästä vaikkapa kärpäseksi kattoon, tarkastelemaan miltä se nykyajan koulu näyttää!

Muistan myös monet välitunnit, kun kavereiden kanssa väännettiin esimerkiksi kaikenlaisia uhkapelejä, pokeria, sekä vaikka mitä muuta! Meillä tietysti koulukavereiden kanssa netissä oma pokeririnki jota vaalimme edelleen, monien vuosienkin jälkeen. Löysimme yhteisen, sekä todella hyvän pokerisaitin casino-ilmaiskierrokset.com sivuston kautta, jonka jälkeen olemme pitäneet yhteyttä myös tämänkin pokeriohjelmiston kautta! Siellä pelaaminen on todella helppoa ja vaivatonta.

Ei pidä koskaan unohtaa lapsuudessa hankittuja kavereitaan, sillä he ovat juuri niitä, keneen voit turvautua sitten myöhemmällä iällä. Välillä kyllä kun ajattelee omaa lapsuuttaan, ihmettelee että onkohan sitä ollut ihan juovuksissa kokoajan? Tämä tietysti siis kuvainnollisesti vain, koska ainakaan itse en ollut mikään mallioppilas koulussa! Suosittelenkin, että käyt koulusi mahdollisimman hyvin, sillä se maksaa taatusti itsensä sitten lopussa takaisin!

Mikäli kiinnostuit tämänkertaisesti artikkelistamme, voit jättää palautteesi suoraan alla olevaan kommenttiosioon. Otamme mielellämme palautetta vastaan, oli se sitten negatiivista, tai vaikkapa positiivista. Olemme olleetkin lehtemme toimittajaamme yhteydessä, joten lähipäivinä pitäisi myös hieman spesiaalimpaa artikkelia pukata ulos!

Toivotamme sinulle onnea ja menestystä tulevaan syksyyn, sekä tietysti rauhallista joulun odotusta!

You may also like...