Myös päiväkodit ohjaavat lasta terveellisen ruoan maailmaan
.
Terveelliset ruokailutottumukset tukevat pienen ihmislapsen kasvua ja kehitystä, ja ruoalla on siinä suuri roolinsa. Kaikki vastuu ruokailutottumusten opetuksesta ei suinkaan ole ulkoistettu kouluille tai päivähoidolle, mutta tarkoitus on tukea vanhempia ruokakasvatuksessa. Kodin, päiväkodin ja esimerkiksi paikan, josta ruoka tulee, jouheva yhteistyö on suotavaa. Se takaa lapsen onnistuneen ja toimivan ruokakasvatuksen. Päiväkotiruokailu – kuten paljon postauksissamme käsitelty kouluruokailukin, täydentää kodissa tapahtuvaa ruokailua. Sen tarkoitus on siis tukea sitä ja saattaapa sieltä muutama uusi ideakin kotiin asti kantautua.
Kaiken kaikkiaan päiväkotiruoka kattaa yli puolet lapsen päivittäisestä ravinnon tarpeesta. Sanomattakin on siis selvää, että tarjolla tulee olla useita, terveellisiä ja ravitsevia aterioita. Silloin lapsi jaksaa pysyä virkeänä koko pitkän hoitopäivän. Yleensä päiväkodeissa on tarjolla aamiainen, lounas ja välipala, mutta jos kyseessä on vuoropäivähoito, lapsille tarjoillaan myös päivällinen, ja ennen nukkumaanmenoa iltapala.
Päiväkotiruokailu auttaa lasta tutustumaan ja totuttelemaan uusiin makuihin. Tärkeää on myös opettaa aivan perusjuttuja pöytätapoihin liittyen – nuorena opittu hyvä pohja on erinomainen perusta myöhempää elämää varten, ei vain koulumaailmaan siirtyessä, vaan läpi elämän.
Miten kunnallinen päiväkotiruokailu on järjestetty? Tapoja on monia, kuten on kuntiakin ja kunnissa resursseja, mutta pääpiirteittäin voidaan sanoa, että päiväkodeissa on kunnasta riippumatta joka viikko vaihtuva, kiertävä ruokalista, jonka mukaan myös perhepäivähoitajat yleensä laativat ruokalistansa. Perusperiaate aterioissa on, että ne ovat suomalaista perusruokaa, ja etenkin taaperoiden ja vähän vanhempien lasten aterioiden sisältö on samankaltainen kuin terveellisesti ruokailevalla aikuisella.
Lapsella voi olla tarve erityisruokavalioon, ja se on tietenkin pakko huomioida jokaisessa kunnassa. Yleensä vanhempien pitää hankkia päivähoitoa varten lääkäriltä tai vaikkapa ravintoterapeutilta erillinen todistus, jotta lapsi on oikeutettu erityisruokavalioon. Päivähoidossa pyritään siihen, että ruoka-aine-allergioista kärsivien lasten ruoka on muutoin sama kuin kaikilla muillakin, mutta siitä puuttuu allergisoivat aineet. Nykypäivänä uuden haasteensa tuo myös erilaiset uskonnot, jotka voivat myös sisältää erilaisia vaatimuksia ja rajoituksia ruokavalion suhteen. Päiväkodeissa pyritäänkin lähtökohtaisesti kunnioittamaan uskonnon aiheuttamia rajoituksia.
Päiväkotiruokailun tärkeyttä ei siis sovi unohtaa puhuttaessa kouluruokailusta. Päiväkoti on vanhempien lisäksi todella suuressa roolissa ruokatottumusten kehittymisessä ennen koulun aloitusta, ja voi osaltaan helpottaa lapsen kouluruokailua.