Kouluruoka, hyvää vai pahaa

 

Kouluruoka on pahaa kuulee usein varsinkin teini-ikäisten koululaisten suusta. Tässä kirjoituksessa mietimme onko se oikeasti pahaa vai hyvää ja mitkä asiat vaikuttavat koululaisten mielipiteeseen ruuan maistuvuudesta. Kuitenkin puhumme ruuasta joka kuuluu Suomessa jokaisen koululaisen oikeuksiin päivittäin.

Kritiikkiä kouluruuasta on lähiaikoin antanut esimerkiksi lääkäri /vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhuja Antti Heikkilä joka kritisoi kouluruuan olevan samankaltaista moskaa kuin mitä syötetään tehokasvatetuille broilereille. Väitettään Heikkilä perustelee sanomalla että ruuan laatu ja ravintoarvot eivät enää täytä tämän päivän suosituksia siitä kuinka ihmisten tulisi syödä.

Onko kouluruoka sitten jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin tyydyttiin siihen mitä saatiin ja oltiin iloisia jos saatiin yksi lämmin ateria päivässä.

Koululaisten ja vanhempien mielipiteissä on suuria eroja, joku kokee ruuan olevan hyvää ja kelvollista kun taas toisen perheen jäsenet vastaavat ruuan olevan miltei syömäkelvotonta. Kuitenkin nämä ihmiset puhuvat samasta ruuasta. Mikä selittää näin suuren hajanaisuuden vastauksissa. Johtuvatko erot eri perheiden ruokakulttuureiden ja makumaailmoiden eroista vai siitä että pääasiallisesti ns.isoissa padoissa tehty kouluruoka on poikkeuksetta värimaailmaltaan laimeaa , yksi tärkeä osa ruuan nautittavuutta eli visuaalisuus jää puuttumaan kokonaan.

Kouluruuan taso vaihtelee suuresti myös kaupungittain ja kunnittain. Fakta on että jos menemme pieneen kyläkouluun esimerkiksi Utsjoelle, jossa ruoka valmistetaan pienessä keittiössä ja suhteellisen pieniä määriä kerrallaan, saamme siellä paremman kouluruuan kuin isossa kaupungissa missä ruoka tehdäään yhdessä isossa yksikössä josta se sitten toimitetaan kouluihin eri puolille kaupunkia.

Kokosimme artikkeliimme kouluruokien suosikit ja inhokit!                                                    121212

Suosikit

1.Jauhelihamakaronilaatikko

2. Lihapullat

3. Lasagne

4. Täytetty tortilla

5. Kalapuikot, perunasose

6. Uunimakkara, perunasose

7. Pinaattiohukaiset

8. Pizza

9. Broilerinugetit

10. Broilerikastike ja riisi

Suosikkiruuat näyttäisivät myös olevan vahvasti sidonnaisia aikakauteen jossa elämme. Esimerkiksi pizzaa ja kalapuikkoja syödään nykyisin valitettavan usein suomalaisissa perheissä arkiruokana. Inhokkilistalla taas on esimerkiksi jauhemaksapihvit joita enää harvemmin suomalaisen perheen ruokapöydässä näkyy.

Johtopäätös on että maut mihin totumme perheemme parissa ja päivittäin ovat niitä jotka koemme mieluiksi, eri tavalla maustettu tai erityyppinen ruoka ei miellytä makuaistiamme samalla tavalla. Tämä selittää myös erot perheiden välillä, ehkäpä myönteisen mielipiteen antaneissa perheissä syödään miedommin maustettua ja perinteisempää ruokaa kuin perheissä jotka olivat antaneet negatiivisen arvosanan ruualle.

Inhokit

1. Kinkkukiusaus 333333

2. Kalakiusaus

3. Maksalaatikko

4. Mango-porsaskastike

5. Jauhemaksapihvit

6. Kaalilaatikko

7. Kalapata

8. Kasvispastavuoka

9. Hernekeitto

10. Juusto-kinkkukastike

 

 

 

 

 

 

You may also like...